Tässä se on, sukelluskello 70's tyyliin. Kellossa on lähes täysin luminoiva taulu jonka swiss lumetetut osoittimet näyttävät aikaa hämärissäkin olosuhteissa. Teräksinen ulkokuori, 200 metrin vedenkestävyys sekä hyvin luminoiva lasinen ulkokehä. Pookwatches on sukelluskelloja valmistava yritys Liperistä Itä-Suomesta. Sukelluskelloissamme näkyy kellosuunnittelijan Andreas Prepulan oma ainutlaatuinen kädenjälki.
Arvostamme 60- ja 70- lukujen sukelluskellojen ulkoisia tunnusmerkkejä ja tyyliä, ja tuon aikakauden vaikutteet ovat havaittavissa myös Pook Sukeltaja-mallissa. Tämän mallin juuret vievät meidät Andreas ja Seppo Prepulan sukellusseikkailuihin merelle. Monesti seikkailut kohdistuivat Suomen vanhimman majakan, Lyökin Pookin alueelle. 80-luvun alussa Andreaksen isä viiden muun sukeltajan kanssa nosti merenpohjasta vanhan ankkurin, joka nykyisin on nähtävillä Uudenkaupungin museossa. Andreas seurasi pienenä poikana, kun ankkuri nostettiin sukeltajien toimesta 40 metrin syvyydestä.
Seppo Prepula aloitti sukeltamisen 1967 Hangossa. Sieltä hän sukelsi meren pohjasta paljon kranaatteja ja vanhoja sotiemme aikaisia ammuksia, myöhemmin 70-luvulla Hangossa myös paikansi muiden sukeltajien kanssa vanhoja venäläisiä ammuksia, jotta ne voitiin turvallisesti tuhota räjäyttämällä. Hän löysi Plussan lähellä sukeltaessaan hylyn luona sekstantin ja kypärän 1968, jotka ovat nykyään nähtävillä Maarianhaminassa museossa. Bomarsundin linnoituksen lähellä hän kaivoi ylös kanuunoita, ja siihen liittyviä ammuksia sekä tietysti myös ruutitankoa. Andreas tietenkin leikki lapsena tällä aineella, sekä menetti muutaman kerran kulmakarvansa siinä puuhassaan. Sukelluksia tehtiin jopa 70 metriin asti Eckerön edustalla, mutta hylky jäi sen retken aikana lopulta löytymättä. Herrössa Seppo sukelsi lukuisia kertoja Skiftetin hylyn luo, jota siivottiin sukellus turvalliseksi ja siitä nostettiin museoviraston pyynnöstä esineitä. Erään sukelluksen aikana Skiftetin hylyllä hän jäi kiinni regulaattoristaan hylyn putkistoihin, ja hän joutui riisumaan varusteensa 25 metrin syvyydessä päästäkseen pois. Seppo, Andreaksen isä, kommentoi tapahtunutta rauhalliseen tapaan tyylilleen uskollisesti vain pienenä läheltä piti-tilanteena.
Seppo Prepulan työ suomalaisen sukellusharrastamisen parissa Uudenkaupungin ympäristössä on edelleenkin merkittävä ja siitä näkyviä merkkejä löytyy monissa merenkulun museoissa suomessa.
Tähän kellomalliimme halusimme tuoda visuaalisina elementteinä niitä tekijöitä, jotka yhdistävät kellon 70-luvun sukeltajien käyttämiin varusteisiin. Kellon haluttiin myös ominaisuuksiltaan olevan aito ja käyttöä kestävä sukelluskello, kellon vedenpaineen kestävyys on 200 metriä. Kellon suunnittelijan Andreas Prepulan perheen juuret ja vuosikymmeniä pitkä perinne sukeltamisen parissa näkyvät tässä kellossa Pook kellojen tyylin uskollisina tunnusmerkkeinä. Tämän kellomallimme nimeksi ei voinut tulla mikään muu kuin Sukeltaja.
Sukeltaja kellomallia tehdään sadan kappaleen sarjanumeroitu erä, kellolla on kolmen vuoden takuu.
Kelloon on saatavilla eri tilauksesta myös teräsranneke (t2) kuten tuotekuvassa.