Pook Ankkuri on Andreas Prepulan suunnittelema laadukas automaattikello, jossa on runsaasti 70-luvun henkeä. Se on myös uskollinen aikaisemmalle Pook Sukeltaja- mallille, joka on hieman enemmän modernimpi tyyliltään. Kellotaulussa on täysi lume ominaisuus, lisäksi on pieni merkki, jonka alun perin suunnitteli Andreaan isä Seppo Prepula noin viisi vuosikymmentä sitten. Tämä malli on nimeltään ”Ankkuri” ja aivan erityisestä syystä. Andreas osallistui isänsä kanssa useille sukellusmatkoille 70-luvulla Suomen Saaristossa. Hän muistaa erityisesti yhden matkan, jolloin hänen isänsä ja muut sukeltajat löysivät haaksirikon ja onnistuivat nostamaan merenpohjasta vanhan kauppalaivan ankkurin. Seppo ja hänen sukeltajatoverinsa antoivat tämän ankkurin paikalliselle merimuseolle vuonna 1978. Andreas oli tuolloin 7-vuotias poika. Tämä ankkuri on esillä tänään Uudenkaupungin merimuseon näyttelyssä. Se kertoo tarinan vaaroista, joita kauppalaivat joutuivat kohtaamaan joka päivä, ja Andreasille onnellisen lapsuuden päivän muistoksi isänsä kanssa.
Huomio kaikille sukelluksen harrastajille, kellon takakannessa on muistilista suoranousu taulukosta.
Tätä nimenomaista ankkuria sekä muita Suomen historian kulttuuriperintöjä voi ihailla Uudenkaupungin upeassa Wahlbergin museotalossa, lisätietoa nettisivuilta: https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/museo/museokheitet/wahlbergin-museotalo
Kellossa on korkealaatuinen teräsrunko ja ranneke on punotttua joustavaa nylonia. Koineistona kellossa toimii erittäin laadukas Miyota 9039 automaattikoneisto.
Sarjanumeroitu kello on käsintehty, rajoitettu erä vain 100 kappaleeseen. Pook Ankkuri- kootaan käsin Suomessa Pookwatches-pajassa.