UUSI KELLOMALLISTOMME TORNI ENNAKKOTILAUS ALOITETTU! ENNAKKOTILAA TÄSTÄ

Lisää avainsana tai tuotenumero

Sulje
Toivelista
0
pookwatches.com

Pookwatches, tarinan taustaa

Mistä kaikki alkoi
1970-luvulla nuorena poikana kävin lähes päivittäin isäni kanssa sukellusretkillä, pääosin kesäkuukausina. Toisin sanoen minulla oli isäni kanssa satoja päiviä täynnä seikkailua, retkeilyä ja sukelluksia saaristomerellä. Retkille lähdettiin lähes säällä kuin säällä, nuorelle pojalle se oli ajoittain pelottavaakin mutta isäni varmat otteet osasivat siirtää pelon syrjään pahemmissakin meriolosuhteissa. Kaikki nämä lapsuuden päivät saaristomeren tuntumassa olivat täynnä iloa. Lapsuudestani on jäänyt mieleeni upeita muistoja. Isäni oli ammattisukeltaja, hän teki vedenalaista hitsausta ja muita vaativia projekteja joihin tarvittiin vedenalaista työskentely osaamista. Isäni oli myös intohimoinen sukellukseen harrastuksena. Hän oli todellinen sukellusharastaja, 24/7. Vasta lapsuusajan jälkeen tuli minulle selväksi se että aika, jonka vietin yhdessä isäni kanssa, oli minulle todella inspiraation lähde. Seurasin hyvin tarkkaan kaikkea, mitä isäni teki sukellusretkien aikana. Meri tulee aina olemaan lähellä sydäntäni, aivan kuten se on myös isälläni. Isäni on nyt 78 vuotias ja olemme nyt aikuisena puhuneet paljon sen ajan sukellus asioista sekä retkistä joita silloin teimme. Muistan että lapsuudessani jokainen kerta kun sain mahdollisuuden, opiskelin isäni sukellus varusteita sekä yritin arvioida niiden toimintaperiaatteita, erityisesti silloin kun odottelin meren syvyydestä saapuvia sukeltajia takaisin milloin luodoille tahi veneelle. Sukellettaessa lähes päivittäin saaristomerellä, laitteiden oli oltava luotettavia. Olosuhteet olivat monta kertaa ankaria, ja sukellusturvallisuutta koskevia sääntöjä on noudatettava välttämään tarpeettomia riskejä, jotka voivat vaarantaa sinun ja muiden sukeltajien terveyden ja turvallisuuden. Tämä "turvallisuusasia" oli se jota kaikki sukellusporukoissa tuntuivat kunnioittavan enemmän kuin mitään muuta, ehkä siitä syystä se on jäänyt minullekkin lähtemättömästi muistiin. Yksi sukeltajan varuste oli isäni sukelluskello (Citizen B52806), se oli pienissä käsissäni aina kun pystyin sen ottamaan, sukelluksien välissä ja sukelluksien jälkeen. Minulla oli tuo kello ranteessa myös muutamia kertoja omilla sukelluksillani. Tunsin että isäni sukelluskello oli minulle kohta lähes kaikki kaikessa. En tiennyt sitä silloin, mutta myöhemmin olen tajunnut, että tämä oli hetki, jolloin intohimo kelloharrastamiseen mitä ilmeisimmin alkoi. Tämä isäni kello on ollut monessa mukana aktiivisen sukellusuran jälkeen, ehkä mieleenpainuvin näistä on se kun hyvä ystävämme kirjoitti artikkelin tästä kellosta ja sen ympärillä kuluneesta ajasta.

Voit lukea tämän erinomaisen artikkelin täältä: The fabulous story of Seppo and his B52806 150m Citizen. Thank you Citizen Guy!

“sukeltajat..

..idea omasta kellosta"
Olen ollut kelloharrastaja nuoruudesta lähtien. Idea ja unelma omasta kellomallistosta syntyi, mutta kuten monet asiat todellisuudessa, haaveesta tuotteeksi ei ollut minulle vielä mahdollista. Monia vuosia meni, ja tuona aikana idea ei kadonnut. Hitaasti näytti siltä, että jotenkin ja joskus se voisi olla mahdollista. Ja lopulta, vuosikymmeniä myöhemmin, pystyin suunnittelemaan ja toteuttamaan oman kellomallin. Halusin, että ensimmäinen kello näyttää klassiselta 70-luvun sukelluskellolta niin kokonsa kuin sen ajan värienkin puolesta, mutta kelloa päivitettiin tietysti nykypäivän teknisten standardien ja täsmällisen laadun mukaan. Siksi valitsin kelloon parhaat materiaalit ja arvostetuimmat komponentit, jotta kellon voi viedä arkipäivän käytöstä vaikka merivedessä sukeltamiseen. Halusin myös että kello näyttää siltä, että siitä huolimatta, että se on ajanpidon tärkeä mittaus väline, voit myös olla vaikka salaa vähän ylpeä itse suunnittelustakin. Inspiraatio tulee sukeltajien ja sukellusmatkojen aikakaudelta, ajalta jolloin tekniikka ei ole vielä vaikuttanut suuresti löytämisen ja etsimisen iloon, aikaan jolloin tarvittiin runsaasti vaivaa, taustatutkimusta sekä ennen kaikkea päättäväisyyttä ja tahtoa tehdä vedenalaista työtä ilman moderneja digitaalisia laitteita. Minulla on kuitenkin etuoikeus elää sukelluksen nykypäivää, kun tekniikka tunnustaa vedenalaisen seikkailun paremmin kuin koskaan ennen. Tunnen nöyränä että minulla on etuoikeus jättää jotain myös seuraaville sukupolville. Se suuri seikkailun tunne, joka on inspiroinut minua siitä asti, kun olin pieni poika joka katsoi horisonttia rannalla, mietin kuinka kerätä tarpeeksi rohkeutta mennäksesi meren syvyyteen aivan ensimmäistä kertaa.

“Suomalaisesta luonnosta sekä seikkailusta..

..Suomen vanhin majakka nimeltä Pooki"

 

Näiden kellojen inspiraationa on sukelluksen ilo, seikkailu suomalaisessa luonnossa ja perheeni rakkaus, jonka sain kokea lapsuudessani 70-luvulla.

Pooki (Lyökin pooki) on Suomen vanhimman saariston majakan nimi. Tarkemmin; Lyökin pooki on yli 16 metrin korkuinen majakkatorni, joka on rakennettu graniittilohkoista ja maalattu punaisella ja valkoisella neljällä vuorottelevalla ruudulla. Majakka on rakennettu vuonna 1757 pienelle Lyökki-saarelle, ja sitä ylläpitää nykyään Suomen kulttuuriperintövirasto. https://www.selkameri.fi/kohteet/show/674

Teimme isäni kanssa useita sukellusretkiä merellä Lyökin pookin ympärillä. Oli mielestäni oikein kunnioittaa Pookin nimeä ja jatkaa sen tarinaa - POOKWATCHES.
Toivon että voitte jakaa sekä nauttia siitä hengestä jonka olen kellomallistoihimme laittanut.

Kaikkien tämän verkkosivun ”Lyökki” -aiheiset kuviat on ottanut isäni, jota ihailen, rakastan ja kunnioitan suuresti. Lyökki & Maarianhamina, Suomi, vuosina 1969-1980 ..

– Andreas –

Ostoskorisi
Ei tuotteita ostoskorissa.
Jatka ostoksia
0
Sulje

Vertaile tuotteita

Näytä kaikki
Tyhjennä
Vertaile
Tuote
Summa
Lisää ostoskoriin
Kuvaus
Saatavuus