1970-luvulla nuorena poikana kävin lähes päivittäin isäni kanssa sukellusretkillä, pääosin kesäkuukausina. Toisin sanoen minulla oli isäni kanssa satoja päiviä täynnä seikkailua, retkeilyä ja sukelluksia saaristomerellä. Retkille lähdettiin lähes säällä kuin säällä, nuorelle pojalle se oli ajoittain pelottavaakin mutta isäni varmat otteet osasivat siirtää pelon syrjään pahemmissakin meriolosuhteissa. Kaikki nämä lapsuuden päivät saaristomeren tuntumassa olivat täynnä iloa. Lapsuudestani on jäänyt mieleeni upeita muistoja. Isäni oli ammattisukeltaja, hän teki vedenalaista hitsausta ja muita vaativia projekteja joihin tarvittiin vedenalaista työskentely osaamista. Isäni oli myös intohimoinen sukellukseen harrastuksena. Hän oli todellinen sukellusharastaja, 24/7. Vasta lapsuusajan jälkeen tuli minulle selväksi se että aika, jonka vietin yhdessä isäni kanssa, oli minulle todella inspiraation lähde. Seurasin hyvin tarkkaan kaikkea, mitä isäni teki sukellusretkien aikana. Meri tulee aina olemaan lähellä sydäntäni, aivan kuten se on myös isälläni. Isäni on nyt 78 vuotias ja olemme nyt aikuisena puhuneet paljon sen ajan sukellus asioista sekä retkistä joita silloin teimme. Muistan että lapsuudessani jokainen kerta kun sain mahdollisuuden, opiskelin isäni sukellus varusteita sekä yritin arvioida niiden toimintaperiaatteita, erityisesti silloin kun odottelin meren syvyydestä saapuvia sukeltajia takaisin milloin luodoille tahi veneelle. Sukellettaessa lähes päivittäin saaristomerellä, laitteiden oli oltava luotettavia. Olosuhteet olivat monta kertaa ankaria, ja sukellusturvallisuutta koskevia sääntöjä on noudatettava välttämään tarpeettomia riskejä, jotka voivat vaarantaa sinun ja muiden sukeltajien terveyden ja turvallisuuden. Tämä "turvallisuusasia" oli se jota kaikki sukellusporukoissa tuntuivat kunnioittavan enemmän kuin mitään muuta, ehkä siitä syystä se on jäänyt minullekkin lähtemättömästi muistiin. Yksi sukeltajan varuste oli isäni sukelluskello (Citizen B52806), se oli pienissä käsissäni aina kun pystyin sen ottamaan, sukelluksien välissä ja sukelluksien jälkeen. Minulla oli tuo kello ranteessa myös muutamia kertoja omilla sukelluksillani. Tunsin että isäni sukelluskello oli minulle kohta lähes kaikki kaikessa. En tiennyt sitä silloin, mutta myöhemmin olen tajunnut, että tämä oli hetki, jolloin intohimo kelloharrastamiseen mitä ilmeisimmin alkoi. Tämä isäni kello on ollut monessa mukana aktiivisen sukellusuran jälkeen, ehkä mieleenpainuvin näistä on se kun hyvä ystävämme kirjoitti artikkelin tästä kellosta ja sen ympärillä kuluneesta ajasta.